"Jos sä vuodenkin väännät isompia ja vahvempia vastaan, niin mieti miten helppoa se on sen jälkeen oman kokoisen kanssa"
Näin totes treenikaveri pari viikkoa sitten, kun sparritreenien jälkeen manasin sitä miten oon umpisurkea, eikä mistään tuu mtn blaablaablaa.. Toi kommentti valaa muhun uskoa, kun tuntuu turhalta edes yrittää. Se on jännä miten toisten treenien jälkeen fiilis on et "musta on mihin vaan" ja taas toisten treenien jälkeen tekis vaan mieli lyödä hanskat tiskiin ja vaihtaa lajia.
Eilen oli taas tällänen huonompi päivä. Tekniikan soveltaminen käytännössä ei onnistunu, olin jatkuvasti alakynnessä ja löysin itseni taputtamasta aivan liian monta kertaa. Ei vaan voimat ja taidot riitä, ja se asia jos joku on vaikea hyväksyä. Treenikaverit lohduttelee sillä et "ollaan jätkiä ja 20kg painavampia", mut se ei paljon lohduta. Mulla on suuri ego ja todella vaikeeta olla "huono" jossain. Pakko olis vaan yrittää pitää mielessä treenikaverin sanat ja muistaa että lajissa kun lajissa kehittyminen on matka ja lukkopainin suhteen mä oon vasta alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti